Tutkintoperusteinen oppimistapa

Tutkinnon suorittaminen tutkintoperusteisesti tarkoittaa yleensä aikuisten työn ohella suoritettuja näyttötutkintoon valmistavia opintoja. Tätä suorittamistapaa nimitetään myös oppisopimuskoulutukseksi.

Tavallisimmin opiskelija on opiskelun ajan työsuhteessa esim. oppisopimuksella koulutustyöpaikkaansa ja suorittaa osan opinnoista siellä vastuullisen työpaikkaohjaajan johdolla.

Ammattitaito osoitetaan näyttökokeella alan tutkintotoimikunnan hyväksymän oppilaitoskohtaisen näyttösuunnitelman mukaisesti näyttötutkinnoista vastaavan tutkintomestarin valvonnassa..

Tutkinto antaa yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin sekä kelpoisuuden yliopisto-opintoihin sen mukaan kuin asianomainen yliopisto tai korkeakoulu päättää.